Käyttäjän Tomi Mattila karttakansio
|
Kirjaudu sisään
Kaikki käyttäjät
|
DOMA-versio 3.0.6
<< Takaisin
<< SM-sprintti, karsinta (2008-06-01)
|
AM-partio (2008-06-02) >>
SM-sprintti, finaali (2008-06-01)
Kategoria:
HK-kisat
Kartta/alue:
Rakokivi
Järjestäjä:
Nastolan Terä
Maa:
Suomi
Tyyppi:
Sprintti
Tulokset
0-K: Aamu vaihtui karsinnassa päiväksi ja päivä puolestan iltapäiväksi lähtökynnyksellä. Levyttäminen tekee hyvää, karsinnasta varastoihin ei jäänyt mitenkään erityisen paljoa, tietysti isot läjät tyytyväisyyttä ja hapokkaita lihassoluja. Kuunteen Paradice Cityn viimeisenä biisinä ja lähden kohti lähtöä. Otan avaavia, rintaan pistää, hengittäminen ei oikein suju. Häntä lirvahtaa taas koipien väliin, mutta päätän "antaa kaikkeni ja katsoa mihin se riittää". Toteutan tätä ajatusmallia jo lähtölavalta K-pisteelle. Ehdin silti hämmästyksekseni katsoa karttaa melko pitkälle, tosin ymmärtämättä siitä juuri mitään.
K-1: Isken helpolle ykköselle vasemman kautta, helpomman toteutuksen periaatteella. Availen karttaa ja totean radan ihmeelliseksi, en saa siitä oikein selkoa. Asko ottaa kuvan, leimaan. Johdan Anttosta sekunnilla, kisaa on kuitenkin vielä jäljellä 2,6km.
1-2: Pää melko tyhjänä lähden juostavimman näköistä reittiä kohti tietä. Tiellä suunnan korjaus ja manaus. Vauhtia on vielä, suunnistus sensijaan pyörii jo jaloissa - pahasti. +0:03
2-3: Totean, että "en helvetissä" lähde suoraan. Polulle ja sitten joku exit-plän kasaan nopeasti. Lähden jostain ja päädyn jonkun pisten kautta rastille. Pää on jumissa, mietin että onko kanto kartalla. Ei ollut. Onneksi rastilla käy kuhina.
3-4: Suunta neloselle on ehditty, ihme sinänsä, katsoa jo edellisellä välillä ja piste nyt käytännössä näkyy kolmoselle, joten ehdin taas väsäämään reitin vitoselle.
4-5: Otan varmaa aidanvierusreittiä, vaikka siitä pari käyrää tuleekin. Yläpään jumitus jatkuu: ensinnäkin en huomaa/tajua aidan olevan ylitettävää laatua ja toiseksi lasken että "koska Dinski ei ole tullut vielä vastaan on hänen täytynyt mennä kutoselle jotain muuta kautta". Aivan 3-4 -väli on alle puoli minuuttia, eikä Dinski nyt ole niitä hitaimpia miehiä.
5-6: Lähden polkua etelään ja tajuan jo tässä vaiheessa tekemäni virheen kauheuden ja myöskin yläjumin tason. Optimireitti ei kulje läheltäkään omaa viivaa, mutta sitä on turha nyt miettiä. Lisää leipää koneeseen, tekee pahaa. +0:10
6-7: Kisa jatkuu oravapolkukouluna, mutta nekin välit on juostava.
7-8: Enttententten päättyy vasemmalle. Puristus on väkinäistä. Tossu jätättää välillä kuusi sekuntia Anttoselle.
8-9: Ratamestarin erikoiset jatkuvat. Nopeitapäätöksiäpäätöksiäpäätöksiä. No kierretään sitten ne katokset.
9-10: - (läimäyttää oikean käden kiinnipuristuneiden silmien päälle)
10-11: Kalibrointi ja yhden käyrän väistöliike, muuten suoraan rastille. Oikealta haetaan kuviin pyörätie ja sitten odotellaan rastia edeltävää polkua. Kops ja leimaus.
11-12: Käännän vielä kiukkuvipua ja nostan toisella loikalla tielle ja sieltä rastille. Kisan paras väliaika (7.). Mädi ottaa tunnelista pari sekuntia nopeammin, mietin vaan että millä helvetillä. Tossuilla kaiketi.
12-13: Juoksen 1m ohi rastista. Vaativa piste, vaativa piste. +0:02
13-14: Näitä taas.
14-15: Kisan jälkeen harmittaa, että en lähtenyt kentälle. Ei oikeastaan enää, mun kierto ei ole huono. Juoksu vaan ei enää kulje.
15-16: Jojon lopullinen tyhjennys. Välinä turha.
16-17: Ratamestarin viimeinen isku vasten kasvoja. Käydään sitten siellä pohjalla vielä, montussa kyllä oltais oltu muutenkin.
17-M: Olen onnellinen, että homma on ohi. Isken vielä täysiä, mutta en toki kovin kovaa. Maalissa on lämmintä tartania, siinä on kiva maata. Lähempänä kuolemaa en muista käyneeni.
Olen pahoillani, että finaalista tuli näinkin lyhyt ja kuiva selostus. Suunnistus loppui kuitenkin käytännössä jo kolmoselle ja loppu oli sitten juoksua. Jos kyseessä olisi ollut oikea sprintti olisi tulos luultavasti ollut vieläkin rumempi, sillä väsymys oli iso niin päässä kuin jaloissakin. Paskempaa rataa tuskin olisi saanut tehtyä, vaikka olisi yrittänyt.
Näytä kommentit
Piilota kommentit
(
0
)
Kommentoi
Nimi:
Email:
Tallenna