SM-sprintti, karsinta (2008-06-01)
Kategoria: HK-kisat
Kartta/alue: Turra
Järjestäjä: Nastolan Terä
Maa: Suomi
Tyyppi: Sprintti
0-K: Tavoite on selvä: A-finaali, millä sinne pääsee ei. Ei ainakaan virheillä. Tälle lähdetään rakentamaan karsintasuoritusta. Olo on aamulla hyvä, henki kulkee ja jalat toimivat vaihteeksi. Lähtökynnyksen jälkeen lyön sormet kurkkuun ja näytän ylöspäin pyrkivälle aamupalalle kitalakea. Maku ei ole parhain, mutta pieni katkeruus ja kiukku on sprintissä hyvästä. K:lle reippaasti, kuitenkin niin, että korponaatit on asennettu kakkoselle asti. Mietin myös kolmosväliä.
K-1: Lyhyt töräytys ykköselle oli odotettavissa mallikartan perusteella, mutta ei ihan näin lyhyttä. Nenä on kuitenkin selkeä.
1-2: Lähtösuunnan lisäksi tästä rastivälistä ei ole oikein otetta. Ylitän ojan ja rauhoitan hieman, korjaan hieman suuntaa ja katselen vastaan tulevia rasteja. Otan niistä toisen. Lukitsen samalla kolmosvälin.
2-3: Nousen asuntoalueelle ja alan tekemään loppupään välejä. Eniten aikaa kuluu 10-11 -välin rakenteluun, muuten näyttää helpolta. Kun suunnittelut on tehty, lisään hiukan kierroksia, sillä tästä karsinnasta jatkoon menevät ne jotka kulkevat - eivät ne jotka osaavat suunnistaa.
3-4: Hisutaktiikka toimii eli rastilla ei kannata alkaa kääntyilemään. Jatkan hyvällä vauhdilla siis kolmoselta samaan suuntaan. Leimauskin rekisteröityy, ihme. Reitti neloselle selkeä, lusikkaa pohjaan.
4-5: Vitoselle pitää vähän suunnistaa, paino sanalla vähän. Reitinvalinnoissa ei eroa. Lipulle pienellä jarrulla, tässä ei voi kuin hävitä.
5-7: Toteutus on suoraviivaista ja rastit näkyvät kauas.
7-8: Kierrän purtsia, sillä rasti on sitä yllättävän lähellä ja toteus on varmemman oloinen. Häviän valinnalla vähän. +0:05
8-10: Tilutus jatkuu, mutta simppeliä on. Kärkeen tulee muutamia sekunteja lisää (eli 2).
10-11: Tarkoitus kiertää vasemmalta vaihtuu, kun ennakko on huono ja kurvaan alas jo ensimmäistä polkua (ensin juoksen vähän sen ohi). Alas purtsia ja suon jälkeen kiertäen rastille. Jään Itävoulle melkein puoli minuuttia. Raaempi toteutus loppuun olisi saattanut pelastaa jotain. +0:15
11-12: Vasen kierto säästää nousua oikeaan verrattuna ja kelpaa siis mulle. Suoraviivaisempi Minsa on vähäsen nopeampi.
12-M: Jojon tyhjennystä. Viimeiselle rastille jopa pohjat. Kärkeen mennään, vaikka siitä ei kukaan kerrokaan. 21 sekuntia erottaa mut seuraavasta. Alkaa jännittää riittääkö se, mutta lopulta kuuluu huokaus. Sija on 8. ja siihen on syytä olla tyytyväinen. Jatkoon lähes puolen minuutin marginaalilla.
Näytä kommentit (0)
 
SM-sprintti, karsinta (2008-06-01)